keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Työssäopin toinen viikko


Toinen viikko oli ensimmäistä parempi ja kivempi. Opin paljon uusia juttuja ja tutustuin lisää työkavereihin. Tällä viikolla olen töissä viikonlopun, että näen millaista on kiireisinä päivinä ja pääsen järjestämään synttäreitä. Lauantaina kävi kuulovammaisten ryhmä, ja olin heidän valvojanaan kaksi tuntia. Työt on aika vaihtelevia, koskaan ei ole tylsää ja siellä on kiva olla kun on niin kivoja ihmisiä ympärillä.


Työssäopin ensimmäinen viikko


Viime viikolla alkoi työharjoittelu, jonka suoritan Tampereen Hoplopissa.

Olin ensimmäisellä viikolla vain kolme päivää töissä sairasloman takia, mutta siinä ajassa opin jo vähän Hoplopin toimintatapoja ja tutustuin muutamiin työkavereihin. Siivoilin, opettelin kassan käyttöä ja yritin saada rutiineista kiinni. Ensimmäisestä viikosta jäi ihan hyvä fiilis.