maanantai 23. marraskuuta 2015

Mammajumppa

Tehtäväksi tuli pitää noin 15 minuutin mittainen rauhallinen jumppatuokio vanhuksille ja markkinoida sitä etukäteen. Minä ja Heini pidämme jumpan päiväkeskus Olokolossa kahdeksan hengen ryhmälle. Jumppa pidetään tiistaina 1. joulukuuta kello 10:10 Olokolossa.

Meidän asiakasryhmä on muistiryhmä, ja osalla on ollut sydänvikoja. Ryhmällä on yleisesti myös heikko kuulo sekä näkö.

Tavoitteena on antaa vanhuskille mukava nostalginen matka ajassa taaksepäin vanhan ajan jouluun ja samalla saada hyötyliikuntaa.

Vanhan ajan joulu
-hiihdetään puususksilla hakemaan kuusi, hiihtoliike jaloilla
-sukset hajoaa, jatketaan matkaa kävellen eli jalkoja nostellen
-kaatunut puu, kävellään yli isoin askelin
-järven jää, pienet varovaiset askeleet
-kaadetaan kuusi, sahataan tai hakataan kirveellä
-paluumatka, sama matka toisinpäin
-kuusen koristelu, kurottelua
-lämmitetään sauna, ojennetaan puut kiukaaseen
-joulusaunaan, kiivetään lauteille
-heitetään löylyä ja vihdotaan
-kaulitaan piparitaikina
-piparit uuniin ja pois
-koristelu

Musiikki
-Hei kuuraparta 2:30
-Talven ihmemaa 2:28
-Joulupukki matkaan jo käy 2:34
-Tonttujen jouluyö 3:04
-Kop kop kop 3:00
-Helkkää pienet tiu'ut 2:12
-Tonttuparaati 3:34
-Rekiretki 2:22
-Nipsun ja Hipsun joulupuuro 3:00
-Petteri Punakuono 2:21
Tai sitten mankka ja joku jouluinen CD-levy...

Puemme Matkailukilta-hupparit päälle ja laitemme tonttulakit päähän. Lisäksi otamme rekvisiitaksi aiheeseen liittyviä kuvia ja lahjapaketteja.
Kiitoslahjana annamme ryhmälle joulupipareita palautteen keräämisen yhteydessä. Keräämme palautteen suullisesti ja aiomme kysyä oliko mukavaa, millainen tunnelma jumpasta tuli, oliko ohjeet selkeitä ja oliko liikkeet sopivia.

Riskitaulukko


Mainos


Blueprint

Kuvat