sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Työssäopin kuudes viikko


Kuudes viikko oli tapahtumarikas! Olin vain neljä päivää töissä, ja niin päivinä kerkesin pitämään tosi monet synttärit. Meillä oli myös kolme TET-tyttöä ja minut ja toinen harjoittelija laitettiin heidän ohjaajiksi, koska opettamalla oppii kuulemma itsekin parhaiten. Oli tosi kivaa päästä ohjaamaan toisia! TET-jaksot on vaan viikon, joten kassaa tai keittiötä ei keretä opettaa, sen sijaan meidän pomo haluaa aina saada annettua jotain hyviä muistoja Hoplopista, ja koitettiinkin parhaamme mukaan luoda niitä.

Torstaina meillä oli noin 50 hengen luokkaretkiryhmä, ja heille oli varattuna ruokailu. Sitten keittiössä kävi kuitenkin pieni työtapaturma (ei minulle), jossa rasvakeitin hajosi ja yksi joutui lähtemään ensiapuun. Jäimme tekemään yli viittä kiloa ranskalaisia ilman rasvakeitintä, mutta selvittiin siitäkin. Hajonnut rasvakeitin aiheutti paljon ongelmia perjantaina iltavuorossa, mutta maanantaina saadaan onneksi jo uusi!

maanantai 16. toukokuuta 2016

Työssäopin viides viikko


Viides viikko oli raskas ja pitkä. Säät viilenivät taas, ja asiakkaita tuli ovista ja ikkunoista. Oli niin kiireistä, että kenelläkään ei välttämättä ollut aikaa auttaa niissä asioissa joissa olin vielä epävarma, mutta se oli ihan hyväkin asia, koska kun jouduin ihan itse selviytymään niin opin paljon ja sain itsevarmuutta. En ollut koskaan ennen esimerkiksi kuuluttanut mitään, mutta kun oli kiire eikä kukaan muu juuri sillä hetkellä kerennyt kuuluttaa, niin minun täytyi. En tiennyt yhtään mitä pitää tehdä tai sanoa, mutta muistin nähneeni miten työkaveri sen kerran teki ja yritin tehdä samalla tavalla ja sitten vaan sanoin siihen mikrofoniin jotain, ja onnistuihan se ja asia tuli selväksi! Nykyään kuulutan ihan mielelläni kun kynnys tuli ylitettyä pakolla.

Perjantaina meillä oli taas tyky-päivä sekä kolme luokkaretkiryhmää, joten tekemistä riitti. Tein tyky-porukalle sämpylöitä ja hoidin kahvitarjoiluja ja koululaisporukoille jaoin rannekkeet ja kerroin säännöt. Tiedettiin jo etukäteen, että lauantaista tulisi kiireinen päivä, joten lupasin mennä auttamaan mikä tarkoitti kuudetta työpäivää tälle viikolle... Mutta kannatti mennä, sielä oli ihan kaaos ja jonoa ulko-ovelle asti, joten apu tuli tarpeeseen. Pääsin pitämään myös monet synttärit, ja nekin alkaa jo sujua rutiinilla. Tykkään ihan hirveesti siitä mitä teen.

3. viikkotehtävä


Hoplopissa asiakaspalautetta otetaan jatkuvasti vastaan suullisesti. Lisäksi ulko-oven vieressä on piste, jossa voi jättää palautetta kirjallisesti, ja meillä on myös asiakaskäyttöön tarkoitettu tablet-tietokone kahvilassa, ja sitä kautta pystyy myös jättämään palautetta. Suulliset sekä kirjalliset palautteet käydään usein läpi työporukalla, ja jos jotain parantamisen kohteita tulee ilmi, niin ne kyllä otetaan huomioon. Tabletilla sekä nettisivuilla annetut palautteet menevät suoraa Hoplopin johdolle Vantaalle, ja he käsittelevät palautteet sielä ja ottavat sitten yhteyttä jos palautteissa on jotain huomioitavaa. Asiakaspalautteet ovat vaikuttaneet esimerkiksi gluteenittomien leivonnaisten määrään.

maanantai 9. toukokuuta 2016

1. viikkotehtävä


Perehtyminen työssäoppipaikkaan

1. Hoplop Oy on vuonna 2005 perustettu franchising-periaatteella toimiva liikuntaseikkailupuisto. Intera on Hoplopin enimmistöosakas, ja toimitusjohtajana toimii Maarit Pulkki.

2. Liikeidea on sisätiloissa oleva liikuntaseikkailupuisto kaiken ikäisille. Tarkoitus on tarjota mielekästä tekemistä koko perheelle ympäri vuoden. Osa leikkialueen paikoista on vaativia ja niiden on tarkoitus kehittää lapsen motorisia taitoja ja toimintakykyä. Lisäpalveluina on toimipisteestä riippumattomasti syntymäpäivien järjestämistä sekä kahvila, ja joissain paikoissa myös lastenhoitopalveluita.

3. Henkilökunta Tampereen toimipisteessä on pääsääntöisesti toisen asteen koulutuksesta valmistuneita, juuri työelämään siirtyneitä naisia. Minkään tietyn alan koulutusta ei vaadita, mutta asiakaspalvelutaidot olisi hyvä hallita. Kielitaitokin tulee välillä todella tarpeeseen, mutta pelkällä englannilla pärjää pitkälle jos tuntee yrityksen perussanaston.

4. Toiminnan laatua seurataan aktiivisella asiakaspalautteen keräämisellä ja sen huomioimisella. Keittiön puolella laatua valvotaan omavalvonnalla. Hoplopin johto on yrityksen asioissa yhteydessä toimipisteiden esimiehiin, joka sitten välittää tietoa muulle henkilökunnalle. Tampereella tiedotus kulkee työporukan kesken suullisesti sekä Whatsappissa. Uudet työntekijät perehdytetään kertomalla ja opettamalla yrityksen asioita, ja lisäksi heille annetaan luettavaksi Tervetuloa töihin Hoplopiin! -niminen kirjanen joka kertoo Hoplopista yrityksenä ja sen toimintatavoista. Työntekijöiden hyvinvoinnista pidetään huolta tyky-päivillä ja huolehtimalla että välit kaikkien osapuolten kanssa ovat hyvät, että kaikkien on hyvä olla osana työporukkaa. Kaikista pienistäkin asioista kesustellaan työpaikalla esimiehen ja muiden työntekijöiden kanssa. Hoplop tunnetaan iloisena ja hyväntuulisena leikkipaikkana, jossa kaikilla on kivaa, ja tätä kuvaa ylläpidetään asiakaslähtöisellä palvelulla ja iloisella mielellä.

Työssäopin neljäs viikko


Neljännellä viikolla oli ulkona niin loistavat kelit, että se näkyi heti asiakasmäärässä. Koko viikko oli tosi hiljainen, mutta sainpahan ihan rauhassa opetella uusia juttuja. Järjestin varaston, sain sinne tosi paljon lisää hyllytilaa ja heitin paljon turhaa tavaraa roskiin. Järjestimme tällä viikolla myös yhden tyky-päivän. Tutustun koko ajan paremmin myös työkavereihin, ja olen saanut osasta jo ihan oikeita kavereita! En voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka kivaa on olla osa tälläistä työporukkaa. Vietin myös ensimmäisen kokonaisen viikonlopun vapaalla.

En saa julkaista blogissa kuvia, mutta voin esitellä kuvia sitten koulussa.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

2. viikkotehtävä


Työpaikallani ympäristöasiat on huomioitu mahdollisuuksien mukaan ihan hyvin. Kertakäyttöastioita käytetään kyllä aika paljon kun järjestellään synttäreitä, mutta roskat lajitellaan ja viedään oikeisiin roskiksiinsa. Esteettömyys on vähän vaikea huomioida liikuntaseikkailupuistossa, koska ei sinne seikkailuradalle tai pomppulinnaan ja trampoliinille voi liikuntarajoitteiset mennä. Pelikoneet on niin matalia, että niillä melkeinpä kuka tahansa pystyy pelaamaan, jos vaan kädet toimii. Sisälle pääsee pyörätuolillakin ja tila on esteetön ja avoin, mutta paikan kaikkia palveluita ei ikävä kyllä pysty käyttämään.

Työssäopin kolmas viikko


Kolmannella viikolla pääsin pitämään synttäreitä ja puhumaan paljon englantia kassalla. Synttäreitä pidettäessä katetaan astiat ja herkut huoneeseen etukäteen, ja sitten kun synttärisankari tulee niin kerätään ensin synttäriporukka kasaan synttärihuoneeseen ja viedään jäätelöpallokakku, lauletaan onnittelulaulu ja jaetaan rannekkeet kaikille ja kerrataan säännöt. Olen oppinut kaikki perusasiat aika hyvin ja osaan nyt aika sujuvasti tehdä töitä. Olin taas viikonloppuna töissä ja oli tosi kiireistä, mutta on kivaa että tekemistä riittää enemmän mitä kerkeää kunnolla tehdä, ja sain kehuja siitä että vaikka on kova kiire niin en panikoi. Työporukka meillä on ihan mahtava niin tykkään hirveesti aina mennä töihin.