perjantai 19. joulukuuta 2014

Lomilleee


Eka lukukausi matkailualalla päättyy tänään ja oon enemmän kuin tyytyväinen menneeseen syksyyn!
Pitkästä aikaa on tuntunut siltä, että on kiva tulla kouluun.

Tästä on hyvä jatkaa :-)


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Herkkuja hetkessä -etätehtävä


Jakson viimeinen Herkkuja hetkessä -tunti pidettiin etänä, ja tehtäväksi tuli käydä tutustumassa kauppakeskus Goodmanin kahviloihin ja niiden tuotteisiin.


Cafe Il Mondo


Cafe Il Mondolla on Picnicin kanssa aikalailla yhtenäiset asiakastilat. Lähempää tiloja ei voinut kuvata, koska ihmisiä oli niin paljon että väkisin olisi tullut aina jonkun ulkopuolisen kasvot mukaan kuvaan.


Vaihtoehtoja oli paljon. Salaatteja, suolaista syötävää, kakkuja, jäätelöä...


Suklaakakku on yksi kahvilan myydyimmistä tuotteista.

Coffee Housessa ei saanut ottaa kuvia, mutta sen sijaan käytiin Picnicissä.


Picnic

Picnicin asiakastiloista tuli kuva samassa Cafe Il Mondon kanssa, koska ne on niin yhtenäiset.


Picnicin vitriinistä löytyi vähän kaikenlaista. Leivoksia oli jonkun verran, mutta myös suolaisia vaihtoehtoja löytyi paljon,


Picnicin melkein myydyimpiä tuotteita ovat nämä suolaiset leivät.


Cafe Cornetto


Cafe Cornetto on pieni kahvila ihan keskellä Goodmania. Asiakastila on tosi pieni.


Cafe Cornetossa oli vähemmän suolaista ja enemmän makeaa. Kakkuja ja leivoksia oli paljon, ja suosituin tuotekin on alemman kuvan Amerikkalainen suklaakakku.


perjantai 3. lokakuuta 2014

Seminaaria

Olemme olleet luokan kanssa kaksi päivää mukana järjestämässä NAO-seminaaria. Jokaisella oli oma vastuualueensa ja kaikki hoiti hommansa hyvin!

Mikä on seminaari?
Seminaari on asiantuntijoiden kokous/koulutustilaisuus. Esitelmät, puheet ja luennot ovat seminaareissa yleensä kantavana voimana.

Minkä nimisen seminaarin toteuttamiseen osallistuitte?
NAO-seminaari, eli Nuorten aikuisten osaamisohjelma - työseminaari.

Missä seminaari tarkalleen ottaen järjestettiin?
Hattelmalantie 8, 13101 Hämeenlinna
A-rakennus, auditorio

Ketkä seminaariiin osallistuivat eli mikä oli kohderyhmä?
Kohderyhmä oli Nuorten aikuisten osaamisohjelmasta rahoitusta saaneiden oppilaitosten vastuuhenkilöt, työelämäjärjestöjen, ministeriöiden sekä muiden yhteistyökumppaneiden edustajat.

Miten hyvin kokouspaikka ja -ympäristö sopivat kokouksen teemaan, luonteeseen ja kokousasiakkaille?
Mielestäni kokousympäristö oli tosi hyvä! Seminaarissa pidettiin useita puheita ja esitelmiä, joten auditorio oli kokouspaikkana toimiva. Koko päivän kestävää seminaaria seurattiin istualtaan, joten pehmeät penkit oli varmasti kaikkien osallistujien mielestä hyvä juttu.

Miten asiakkaat huomioitiin vastaanotossa, millaisia opasteita paikalla oli ja miten asiakkaita informoitiin kokousjärjestelyistä?
Opasteet alkoivat ulko-ovilta ja jatkuivat aina auditorion ovelle asti, joten paikalle oli suht helppo löytää. Vastaanotossa jokaista asiakasta tervehdittiin henkilökohtaisesti, kysyttiin nimeä ja onko osallisena iltajuhlassa. Kaikki saivat nimikyltit ja iltajuhlaan tulevat saivat Hämeen linnan alueen kartan. Asiakkaat ohjattiin kahville ja kerrottiin mihin päälysvaatteet voi jättää ja mistä löytää kokousohjelman.

Millaista kokousmateriaalia asiakkaille jaettiin ja miten se oli paketoitu?
Auditorion ovelle oli laitettu pöytä, josta kaikki saivat sisään tullessaan ottaa muistiinpanovälineet sekä kokousohjelman. Pöytä oli siisti, selkeä ja siitä sai helposti mukaan kaiken tarvittavan. Muistilehtiöt sekä kynät olivat varustettu Tavastian ja Kiipulan logoilla.

Miten tauot ja ruokailut oli järjestetty?
Ruokailun alkessa seminaariin osallistuneille annettiin hyvät ohjeet ruokailusta, ruokavaihtoehdoista ja ruokalan sijainnista jo ennen auditoriosta poistumista. Tykkäsin siitä, että kun asiakkaat pääsivät syömään, ruokala oli tyhjillään eikä sielä ollut muita ihmisiä. Iltapäivän kahvitauko oli myös järjestetty ruokalassa, ja se sujui oikein hyvin. Tauot olivat sopivan mittaisia, kaikki kerkesi rauhassa syödä, mutta luppoaikaa ei juurikaan jäänyt.

Millaista sosiaalista oheisohjelmaa kokousasiakkaille järjestettiin?
Heti asiakkaiden saavuttua kaikki saivat aamukahvit sekä leipää, ja iltajuhlaan halunneille järjestettiin toimintaa Hämeen linnassa keskiviikkoiltana.

Oma roolini kokouspalvelujen kokonaisuuden onnistumisessa
Olimme Emman kanssa tämän seminaariprojektin vastuuhenkilöitä.
Vastuullamme oli jakaa ryhmällämme tasapuoliset työvuorot päivystykseen sekä kellotukseen. Olin aamulla aluksi tarkistamassa nimilistoja ja ottamassa vastaan ensimmäisiä kokoukseen saapuvia asiakkaita. Aamulla tarkistaessamme listoja osallistujista, löytyi sieltä muutamia pieniä virheitä jotka onneksi saatiin korjattua ennen seminaarin alkua. Olin kellottamassa puheita seminaarin alussa muutaman tunnin ja jatkoin siitä vastaanottopäivystykseen Millan kanssa, josta menin taas kellottamaan. Puheiden kellottaminen piti kokouksen etenemisen aikataulussaan, vaikka kaikki eivät halunneetkaan lopettaa ihan ajallaan. Vastaanotossa aika kävi pitkäksi iltapäivällä, sillä kukaan ei tullut puhumaan/kysymään meiltä mitään koko aikana vaikka sitä varten sielä seisoimme. Kokonaisuudessaan saimme seminaarin hoidettua osaltamme ihan hyvin.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kehittymistä ja oppimista


Ensimmäinen jakso on loppumassa, ja olen oppinut tässä jaksossa paljon.

Kahdeksan viikkoinen jaksomme on pitänyt sisällään paljon ryhmätöitä, projekteja ja erilaisia retkiä.

Ensimmäisellä kouluviikolla me ei tutustuttu toisiimme luokassa paljoakaan, mutta kun ensimmäisen viikon sunnuntaina menimme töihin Keskiaikamarkkinoille, tutustuimme toisiimme paljon paremmin ja opimme ryhmässä toimimista ja yhteistyön tärkeyttä.
Keskiaikamarkkinat
Olemme pitäneet kaksi kertaa eri opiskelijaryhmille The Amazing Racen. Oli hyvä, että saimme pitää sen kaksi kertaa, jotta pääsimme korjaamaan tehtyjä virheitä.

Lähdimme syyskuun alussa aikuisopiskelijoiden kanssa Himokselle yöksi ja projektinamme oli ryhmissä koota video, jossa kerromme Jämsästä ja Himoksesta. (Kaikilla ryhmillä oli oma teema) Himosprojektista opin tosi paljon! Opin entistä paremmin toimimaan ryhmässä aluksi tuntemattomienkin ihmisten kanssa, kuvaamaan videoita ja olemaan itse kuvattavana.  Hämeenlinnaan palattuamme aloimme viimeistellä projektejamme, ja opin käsittelemäään kuvia, muokkaamaan videoita sekä kuuntelemaan toisten mielipiteitä ja taipumaan omasta tahdostani. Samaan aikaan Himosprojektin kanssa meille heitettiin toinen projekti, josta kerroin jo aikaisemmin tässä blogissa. Kahden päällekkäisen projektin teon aikana opimme kaikki ajattelemaan enemmän ajankäyttöä ja tekemään työnjakoa järkevästi.

Taukojumpankin pidimme pienissä ryhmissä, ja siitä opittiin ihmisten edessä olemista ja rohkeaa heittäytymistä omaan juttuun!

Kiltakoulujen päätösjuhlan vastaanotossa sain lisää kokemusta asiakaspalvelusta ja rohkaistuin keksimään uusia ratkaisuja, kun kaikki ei toiminutkaan aina niin kuin piti.

Oppitunneilla olen oppinut tekemään töitä kaikkien kanssa ja ottamaan enemmän muita huomioon. Tunnen nyt myös paremmin useita kotimaan kohteita sekä muita maita.
Olemme antaneet paljon palautetta muille ryhmille ja ottaneet itse palautetta vastaan. Haastavaa on ollut itsearvioinnit. Itse tekemällä olemme kaikki oppineet tosi paljon, ja on ollut kivaa päästä ulos luokasta ja harjoittelemaan asioita muutenkin kuin kirjasta lukemalla.

Seuraavalla viikolla alkaa toinen jakso ja ATTO-opinnot.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

tiistai 23. syyskuuta 2014

Itsearviointi

Tänään saimme valmiiksi neljän päivän projektin aikuisten kanssa!

Tehtävänämme oli ryhmissä tutustua eri matkailukohteisiin Hämeenlinnassa ja esitellä kohteet muulle ryhmälle. Meidän ryhmän kohde oli hotelli Vaakuna.

Kuinka opin tehtävän tavoitteiden mukaisia asioita?
Ulkopaikkakuntalaisena opin projektin aikana ja etenkin tänään, esityspäivänä, paljon uutta Hämeenlinnasta ja sen tarjonnasta matkailijoille! Sain tietoa useista eri kohteista sekä niiden työssäoppimahdollisuuksista sekä erilaisista työtehtävistä. Mielenkiintoni heräsi ainakin muutamaa paikkaa kohtaan. Käytimme projektissa paperin ja kynän lisäksi paljon tietokonetta sekä iPadia, joten laitteiden käyttö ja erilaiset ominaisuudetkin tuli ainakin joiltain osin tutuksi. Prezin teossa en ollut niin vahvasti mukana kuin videon muokkaamisessa, joten iMovie on paremmin hallussa kuin prezi.

Kuinka omalta osaltani täyttyvät tehtävän arviointikriteerit?
Olen ollut paikalla kaikkina neljänä päivänä kun projektia on valmisteltu. Olin meidän ryhmässä blogivastaavana ja päivittelin jokaisena projektipäivänä kuulumisia ja projektin edistymistä ryhmän muiden jäsenten avustamana. Meidän ryhmässä oli tosi kiva tehdä töitä, kaikkia kuunneltiin ja uskon, että tämän positiivinen hengen luomiseen vaikutti jokainen ryhmän jäsen yhdessä ja erikseen.

Miten olen osallistunut projektin eri työvaiheisiin?
Osallistuin projektin teon joka vaiheeseen jollain tasolla.
Tutustuin ryhmän kanssa kohteeseen etukäteen netissä, suunnittelin kysymyksiä hotellipäälikön tapaamista varten sekä olin mukana tapaamisessa ja esitin kysymyksiä päälikölle. Kuvasimme ryhmänä kohdettamme kuka milloinkin ja saimme paljon materiaalia kasaan, jonka jälkeen oli kova homma saada valittua kuvat sekä leikattua videot lopullista esitystä varten. Jaoimme tehtäviä niin, että kaksi teki preziä ja kaksi aloitti kokoamaan videota haastattelusta. Olin itse tekemässä haastatteluvideota iMoviella, ja nyt sovelluksen käyttö sujuu hyvin. Haastatteluvideo piti saada valmiiksi viimeisen projektipäivän aikana, mutta koska kävimme vasta samana päivänä haastattelemassa Jounia ja harjoittelimme iMovien käyttöä, niin videon valmistuminen venyi ja jäin vajaaksi kahdeksi tunniksi koulun jälkeen tekemään meidän videota loppuun aikuisten kanssa. Prezin tekoon osallistuin aika vähän mutta sain jonkun verran kiinni siitä, miten prezi syntyy.
Esitimme tänään projektimme ja jokainen ryhmän jäsen sai olla äänessä. Arvioimme yhdessä myös vertaisryhmän toimintaa ja saimme itse palautetta.

Koko projekti onnistui mielestäni hyvin!:)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Minä palveltavana


Kävimme tänään Natan kanssa itse kokemassa asiakaspalvelua asiakkaan näkökulmasta Fresnossa.

Palvelukulttuuri
Kun menimme sisään, emme törmänneet kehenkään henkilökunnasta, eikä meitä siis tullessa tervehditty. Tarjoilija tervehti meitä kyllä tullessaan pöytään tuomaan ruokalistoja.
Ilmapiiri oli ihan mukava, mutta me ei oikeen tykätty musiikista jota sielä soi... Tuli huoltoasema mieleen. Asiakaspalvelijat oli iloisia, hymyili paljon ja otti hyvin kaikki asiakkaat huomioon. Asiakkaita ei meidän lisäks juurikaan ollu just sillä hetkellä, eli suhtautuminen kaikkia asiakkaita kohtaan oli melko samanlaista.

Palvelupaketti
Fresnon ydintuote on ruoka, eikä sielä juurikaan ole liitännäispalveluita.
Mielestäni pääkohderyhmä tällä ravintolalla voisi olla nuoret ja aikuiset. Lapset ei välttämättä viihtyisi kauheen hyvin, mutta lapsillekin oli oma ruokalista.


Palvelun tuotanto
Fresno oli sisustettu mielestäni ihan kivasti, ei liikaa värejä, mutta jotain värejä kuitenkin.
Aterimet olivat pöydällä erillisessä kipossa valmiina servettien kanssa, ja se toimi ihan hyvin. Paikka oli yleissiisti, mutta kiinnitettiin monta kertaa huomio kärpäseen mikä lenteli siinä ympärillä. Kaikkea ruokaa ei tehdä ainakaan itse, ja ruuan valmistus ei näkynyt asiakkaille. Asiakaspalvelijoita me nähtiin vain kaksi, mutta luulen että niitä on enemmänkin. Kun asiakkaat oli hoidettu eikä asiakaspalvelijoilla ollu mitään tekemistä niin ne meni tiskin taakse ootteleen uusia asiakkaita.

Palvelun laatu
Palvelu oli ihan hyvää kunnes tuli laskun maksamisen aika, ja alko säätö. Aluks meitä ei laskutettu tarpeeks, ja virhe huomattiin vasta sitten kun oltiin jo maksettu. Maksettiin vielä uudestaan se pois jäänyt osuus, ja kaksi asiakaspalvelijaa puhui keskenään:
"Noi vaan vaikeuttaa sun työtä"
"Nii, mutta ne joutuu maksaan uudelleen nii vaikeutuu niilläkin tää"
Siitä jäi ehkä vähän sellanen fiilis että oltiin häiriöks sielä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Servetin taittelua

Lounaalle sopiva servettitaittelu

 1. avaa servetti suorakaiteen muotoiseksi niin , että taite on osoittaa itsestä pois päin

2. pidä kiinni keskeltä servetin yläreunaa ja nosta oikeasta alakulmasta päälimmäinen kerros ja tuo se vasempaan alareunaan

3.  tee sama toiselle puolelle niin, että servetistä tulee kolmio

4. taita servetti kaksinkerroin pienemmäksi kolmioksi 

5. nosta servetti pystyyn ja tadaa!



Juhlatilaisuuteen sopiva servettitaittelu


Minä asiakaspalvelijana


Millainen asiakaspalvelija minä olen?

Koen itse olevani ulospäinsuuntautunut ja positiivinen, ja toivon että se näkyisi myös asiakaspalvelussani. En tykkää rutiineista, joten haluaisin keksiä aina uusia tapoja toteuttaa palvelua, eikä aina samaa tuttua ja turvallista sieltä mistä aita on matalin -kuviota. Yksi heikkouksistani on melko rajallinen kielitaito, mutta sekin varmasti vielä kehittyy.

Olin viime kesänä kuukauden töissä yrityksessä nimeltä Keittiö kadulla&kylässä ja sielä tehtäväni oli laittaa ruokaa asiakkaille, pitää heidät tyytyväisinä ja ennen kaikkea olla hyvä ja joustava asiakaspalvelija. Osa asiakkaista ei puhunut sanaakaan suomea, joten pääsin käyttämään työssäni myös kieliä. Välillä pitkäksi venyneet ja kiireiset työpäivät saivat hymyn hyytymään, mutta onnistuin peittämään oman kireyteni ja hymyilin iloisesti aina kohdatessani asiakkaan. Sain kesän aikana hyvin kokemusta asiakapalvelusta ja erilaisista tilanteista asiakkaiden kanssa sekä opin tehtyjen virheiden avulla tosi paljon uutta. Tykkäsin työstäni tosi paljon ja parasta oli erilaiset ihmiset, asiakkaat ja aivan uusi, kokoajan muuttuva ympäristö. Työkaverini ja työtehtävieni sijaintikin vaihtuivat lähes viikottain, joten opin tulemaan toimeen ja tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa, eri tavoin ja erilaisissa tilanteissa. Koen onnistuneeni asiakaspalvelussa hyvin, mutta on varmasti vielä paljon asioita, joissa minun tarvitsee kehittyä. Oppia ikä kaikki nääs.


tiistai 26. elokuuta 2014

Ruokailuvälineitä




Tarjoiluottimet
1. Iso lusikka
2. Iso haarukka
3. Kakkulapio
4. Kauha
5. Kastikelusikka
15. Sokeripihdit
Veitset
6. Kalaveitsi
7. Pääruokaveitsi
8. Alkuruokaveitsi
Lusikat
9. Pääruokalusikka
10. Alkuruokalusikka
11. Jälkiruokalusikka
Haarukat
12. Pääruokahaarukka
13. Alkuruokahaarukka
14. Jälkiruokahaarukka


tiistai 19. elokuuta 2014

No minääää


Moi
 
Oon kotoisin Kangasalta ja muutin peruskoulun jälkeen Hämeenlinnaan opiskelemaan.
Asun opiskelija-asuntola Punaportissa kahden hengen huoneessa mun kaverin kanssa.

 
 Mun perheeseen kuuluu 13-vuotias pikkuveli, 18-vuotias isoveli, äiti ja iskä. Mun vanhemmat asuu erillään, mutta kumpikin Kangasalla.


Meillä on kotona kaks undulaattia, Aada ja Koda. 


 
Tässä on kaks mun parasta kaveria, Taru ja Amanda. Me kaikki kolme muutettiin pois kotoa opiskelemaan. Taru muutti kans tänne Hämeenlinnaan ja Amanda lähti Jämsään.