tiistai 23. syyskuuta 2014

Itsearviointi

Tänään saimme valmiiksi neljän päivän projektin aikuisten kanssa!

Tehtävänämme oli ryhmissä tutustua eri matkailukohteisiin Hämeenlinnassa ja esitellä kohteet muulle ryhmälle. Meidän ryhmän kohde oli hotelli Vaakuna.

Kuinka opin tehtävän tavoitteiden mukaisia asioita?
Ulkopaikkakuntalaisena opin projektin aikana ja etenkin tänään, esityspäivänä, paljon uutta Hämeenlinnasta ja sen tarjonnasta matkailijoille! Sain tietoa useista eri kohteista sekä niiden työssäoppimahdollisuuksista sekä erilaisista työtehtävistä. Mielenkiintoni heräsi ainakin muutamaa paikkaa kohtaan. Käytimme projektissa paperin ja kynän lisäksi paljon tietokonetta sekä iPadia, joten laitteiden käyttö ja erilaiset ominaisuudetkin tuli ainakin joiltain osin tutuksi. Prezin teossa en ollut niin vahvasti mukana kuin videon muokkaamisessa, joten iMovie on paremmin hallussa kuin prezi.

Kuinka omalta osaltani täyttyvät tehtävän arviointikriteerit?
Olen ollut paikalla kaikkina neljänä päivänä kun projektia on valmisteltu. Olin meidän ryhmässä blogivastaavana ja päivittelin jokaisena projektipäivänä kuulumisia ja projektin edistymistä ryhmän muiden jäsenten avustamana. Meidän ryhmässä oli tosi kiva tehdä töitä, kaikkia kuunneltiin ja uskon, että tämän positiivinen hengen luomiseen vaikutti jokainen ryhmän jäsen yhdessä ja erikseen.

Miten olen osallistunut projektin eri työvaiheisiin?
Osallistuin projektin teon joka vaiheeseen jollain tasolla.
Tutustuin ryhmän kanssa kohteeseen etukäteen netissä, suunnittelin kysymyksiä hotellipäälikön tapaamista varten sekä olin mukana tapaamisessa ja esitin kysymyksiä päälikölle. Kuvasimme ryhmänä kohdettamme kuka milloinkin ja saimme paljon materiaalia kasaan, jonka jälkeen oli kova homma saada valittua kuvat sekä leikattua videot lopullista esitystä varten. Jaoimme tehtäviä niin, että kaksi teki preziä ja kaksi aloitti kokoamaan videota haastattelusta. Olin itse tekemässä haastatteluvideota iMoviella, ja nyt sovelluksen käyttö sujuu hyvin. Haastatteluvideo piti saada valmiiksi viimeisen projektipäivän aikana, mutta koska kävimme vasta samana päivänä haastattelemassa Jounia ja harjoittelimme iMovien käyttöä, niin videon valmistuminen venyi ja jäin vajaaksi kahdeksi tunniksi koulun jälkeen tekemään meidän videota loppuun aikuisten kanssa. Prezin tekoon osallistuin aika vähän mutta sain jonkun verran kiinni siitä, miten prezi syntyy.
Esitimme tänään projektimme ja jokainen ryhmän jäsen sai olla äänessä. Arvioimme yhdessä myös vertaisryhmän toimintaa ja saimme itse palautetta.

Koko projekti onnistui mielestäni hyvin!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti