tiistai 28. huhtikuuta 2015

Viimeistä viikkoa ja viikkotehtävä 4!


Viimeinen työssäoppiviikko on nyt puolessa välissä, ja kaikista niistä 126:sta työtunnista on nyt jäljellä enää 14!

Huomenna vielä valmistaudun viimeisenä päivänä olevaan ammattiosaamisen näyttöön, ja sitten on tämä jakso taputeltu. Tällä viikolla olen normaalien jokapäiväisten juttujen lisäksi purkanut tukkukuormaa ja laskuttanut. Kesää kohti mentäessä kelit lämpenee ja asiakkaita tulee koko ajan lisää, joten jokainen päivä on edellistä vilkkaampi.


Viikkotehtävä 4.

Kiinnitä huomiota omaan ergonomiseen työskentelyysi eri työtehtävissä ja kerro tilanteista, joissa olet huomannut, että esim. kätesi, niskasi, jalkasi tai jokin muu kehon osa kipeytyi.

Kun pituutta on jaloissa ja selässä enemmän kun laki sallii, ei ergonomiasta ole oikeastaan tietoakaan.

Työpaikallani kaikki työtasot ovat liian matalia, ja joudun jatkuvasti kumartelemaan hankalissa ja ahtaissakin paikoissa. Kassakonekin on niin matalalla että pitkän aikaa kassalla seisokeleminen alkaa kyllä ottaa selän päälle. Tiskipakin nostaminen ylhäältä hyllyltä tiskikoneeseen on kaikkein pahin selän rikkoja, kun tiskikonekin on niin matala ja tiskit painaa niin paljon. Töissä olen jumittanut hartiani ihan melkein toimintakyvyttömiksi, ja molemmat ranteet sekä toinen kyynerpää ovat kipeinä. Seisomatyö saa myös jalat uuvuksiin.

Miten muutit toimintatapaasi / korjasit tilanteen?

Olen koittanut korjata työasentojani selälle ja hartioille lempeämmiksi. Koitan kumarrella mahdollisimman vähän ja käyttää sen sijaan jalkoja, eli menen mielummin kyykkyyn kuin kumarrun. Meille tuli viime viikolla koekäyttöön ergonomiamatto, jonka päällä nyt seisomme kun olemme kassalla. Matto on kyllä auttanut hyvän asennon löytämisessä, jalat ei väsy niin helposti eikä polvet kipeydy! Kipeytyneiden hartioiden takia olen pitänyt töissä aina Pakkahuone-fleecepaitaa, jotta lihakset ei saa kylmää. Olen myös koittanut kiinnittää mahdollisimman paljon huomiota, että en jännittäisi hartioita seistessäni tai astioita kantaessani.

Unohdin ottaa kuvan ergonomiamatosta, mutta hain netistä ja tältä se suurinpiirtein näyttää!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kolmas viikko pyörii pois...


Tänään loppui kolmas työssäoppiviikko, ja nyt on enää yksi viikko jäljellä ennen paluuta luokkakavereiden hellään huomaan. Onkin ollut jo ikävä.

Viikko on mennyt tosi hyvin, vaikkakin väsy painaa jalkoja kovasti vieläkin. Koska ensimmäisten kahden viikon aikana tein niin lyhyitä päiviä Golf-ravintolassa, joudun nyt maksamaan tekemättömät tunnit takaisin ja olenkin tehnyt tällä viikolla kaksi yhdeksäntuntista ja kaksi kahdeksantuntista päivää, mutta nyt olen vihdoinkin tasoissa tuntieni kanssa!

Tällä viikolla olen oppinut tekemään erikoiskahveja, jäätelöannoksia ja tuntemaan työssäoppipaikkaa ja työkavereita taas paljon paremmin.

Työssäopinvalvojani pyysi tänään, että voisinko mennä työharjoittelun loputtua jo heti seuraavana päivänä töihin palkallisena. Lupauduin, totta kai. Kesätöistäkin on jo sovittu! Eli on varmaankin ihan hyvin mennyt tämä harjoittelu.

Huomenna alkaa jo viimeinen viikko, kylläpä aika menee vauhdilla!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kuulumisia ja viikkotehtävä 3!



Kolmas eli toisiksi viimeinen työssäoppiviikko on alkanut oikein hyvin! Kelit ovat olleet kohdillaan, joten ihmiset käyvät yhtenään meren rannassa kahvilla, ja pientä kiirettäkin pitelee aika ajoin.

Tällä viikolla olen tutustunut uusiin työkavereihin, oppinut paremmin kahvilan arkea, tehnyt salaattiannoksia, erikoiskahveja ja suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä nauttinut ulkopöytien pyyhkimisestä aurinkoisessa ja lämpimässä säässä.


Viikkotehtävä 3.

Kerro, minkälaisissa asiakaspalvelutilanteissa olet käyttänyt vieraita kieliä.
Viime kesänä ollessani töissä katuruokayrityksessä, pääsin useasti käyttämään englantia sekä ruotsia.

Miten hoidit tilanteen?
Ihan normaalisti puhumalla englantia tai ruotsia. Jos en tiennyt jotain sanaa, koitin keksiä jonkun toisen vastaavan sanan tai koittaa selittää sen jotenkin.

Mitä kieliä olet kuullut puhuttavan työpaikassasi?
Suomea, ruotsia ja englantia.

Mitä olet itse puhunut?
En ainakaan vielä mitään muuta kuin suomea.

Valitse kymmenen eri tuotetta työpaikkasi valikoimasta ja käännä sanat englanniksi ja ruotsiksi.
1. kahvi, a coffee, en kaffe
2. tee, an tea, ett te
3. karkkia, sweets, godis
4. jäätelö, an icecream, en glass
5. limsa, a soda, en läsk
6. suklaakakku, a chocolatecake, en chokladkaka
7. pulla, a bun, en bulle
8. leipä, a bread, ett bröd
9. salaatti, a salad, en sallad
10. sanomalehti, a newspaper, en tidning

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Maisemanvaihtoa työssäopissa


Toinen työssäoppiviikko on yhtä päivää vaille valmis, eli puolivälissä mennään jo!


Tänään vaihdoin työpaikkaa, ja pääsin juuri sinne, minne alunperin halusinkin. Sama työnantaja, samat työkuviot, mutta eri toimipiste. Nyt olen oppimassa siis Uudenkaupungin Pakkahuoneen kahvilassa, jonka yhteydessä on myös vierasvenesatama.

Paikallisilla oli tänään kauan odotettu onnenpäivä, sillä Pakkahuone on kaikille täälä erittäin tärkeä, ja tämä kahvila onkin Uudenkaupungin tunnetuin ja suosituin paikka, ja vierasvenesatama on kolmesti valittu koko Suomen parhaaksi. Tänään oli siis Pakkahuoneen avajaiset (auki vain kesäisin) ja jonoa oli ulkopuolella jo ennen ovien aukeamista. Ihmiset tulivat perinteitä noudattaen juomaan kahvia ja syömään Pakkahuoneen omia munkkeja - ja kaikki toivottivat hyvää kesää. Uusikaupunkilaisille Pakkahuoneen aukeaminen tarkoittaa, että kesä on alkanut!

Kesäisin tähän paikkaan tulee satoja veneilijöitä mereltä ja he rantautuvat Pakkahuoneen edustalle vierasvenesatamaan ja pääsevät Pakkahuoneelle saunomaan, peseytymään ja syömään. Pakkahuoneelta on vuokrattavissa myös polkupyöriä.



Ensimmäinen päivä uudessa paikassa sujui todella hyvin! Tekemistä riitti niin paljon, että aika kului ihan siivillä ja tylsää ei ollut missään kohtaa. Toisin kuin koskaan Golfravintolassa, täälä pääsin myös keittiön puolelle kokkailemaan. Pakkahuoneella on varmaan yksinkertaisin kassakone mitä olen ikinä käyttänyt, ja sekin helpotti sopeutumista uuteen paikkaan. Ehkä ihan kaikkein parasta tässä paikassa on se, että kaikki työntekijät ovat tälläisiä nuoria, vuoden tai pari vanhempia, joten tullaan tosi hyvin juttuun ja saan varmaan uusia kavereitakin.

Kävin iltasella vastarannalla kuvaamassa, että saisin tänne vähän kuvia!

Harmaa matala rakennus vasemmalla on Pakkahuone.



tiistai 14. huhtikuuta 2015

Toinen viikko aluillaan ja viikkotehtävä 2!


Toinen työssäoppiviikko on lähtenyt todella hyvin käyntiin!

Maanantaina minut jätettiin hoitamaan salin puolta yksin, mutta kerrottiin kyllä mistä saan hakea auttavia käsiä jos tarve vaatii. Aluksi jännitti aika paljon, mutta onneksi oli rauhallinen päivä, niin sain harjoiteltua hyvin ja rauhassa. Tiistaina muuten sama juttu, mutta päivä oli todella vilkas ja kiireinen! Kiireisimpinä aikoina sain hyvin apua tiskaamisessa ja pöytien uudelleenkattamisessa. Sain kehuja siitä, että edes kovassa kiireessä en menetä malttiani vaan kykenen hoitamaan tilanteen järkevästi.

Olen oppinut näinä päivinä niin paljon uutta ja saanut ihan uusia näkökulmia asiakaspalveluun. Nyt kun olen ollut jo niin pitkään samassa paikassa, että muuten kaikki asiat ovat ihan rutiineja, niin olen muistanut kiinnittää asiakaspalvelutilanteissa enemmän huomiota yksityiskohtiin. Esimerkkinä vaikka se, että muistan kaataa vettä ja ojentaa ruuan aina ensiksi naiselle tai vanhimmalle.

Tämän viikon ruokalista!



Viikkotehtävä 2.

Pohdi, miten työpaikallasi otetaan huomioon...

...eri ikäiset
Työssäoppipaikallani huomioidaan eri ikäiset asiakkaat siten, että lapsille on oma lounashinnasto sekä annosruokia tehdään myös lasten maun mukaan. Nuorille ja aikuisille sanomme usein moi ja tutummille asiakkaille joku rento luonnollinen tervehdys, mutta vanhemmille asiakkaille sanomme aina hei tai päivää.

...ruoka-aineallergiset
Ruoka-aineallergikot työpaikallani otetaan huomioon siten, että kaikki seisovan lounaspöydän ruuat ovat aina laktoositoomia sekä gluteenittomia. Jälkiruoka on laktoositonta ja välillä myös gluteenitonta, mutta pyynnöstä saa gluteenitonta jälkiruokaa. (Jälkiruoka on siis myös tarjolla seisovasssa pöydässä.)

...liikuntarajoitteiset
Liikuntarajoitteisia asiakkaita autamme tietysti parhaamme mukaan. Jos asiakkaan on esimerkiksi hankala kävellä, kokoamme annokset pöydästä ja viemme ne pöytään. Ravintolatila itsessään on avara eikä sielä ole rappusia tai hankalia kynnyksiä, joten kulku on helppoa pyörätuolillakin.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Eka viikko done!


Ensimmäinen työssäoppiviikko on nyt takana! :-)

Ensimmäisestä viikosta jäi tosi hyvä fiilis, mutta nyt väsyttää kovasti. Seisomatyö on ollut aluksi tosi rankkaa ja jalat on kyllä vaatineet veronsa joka ilta, mutta nyt siihen on alkanut pikkuhiljaa tottua.

Olen oppinut jo ensimmäisen viikon aikana tosi paljon ja nyt on kiva mennä varmoin mielin seuraavaan viikkoon. Olen tehnyt tosi paljon ja monipuolisesti eri tehtäviä ruuan myynnistä saunojen pesemiseen asti, joten hallitsen jo aikalailla kaikki tehtävät mitä työssäoppipaikallani voin joutua tekemään. Olen päässyt pariin otteeseen vastaamaan firman puhelimeenkin, joten tulevaisuudessa kynnys vastaavan tilanteen tullessa on paljon matalampi.

Väsymyksestä huolimatta viikosta jäi tosi hyvä fiilis!


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Työssäoppimista ja viikkotehtävä 1!

Eilen alkoi neljäviikkoinen työssäoppimisjakso!

Olen työssäoppimassa Golfravintola & catering -nimisessä ravintolassa.
Yritys tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden harrastaa golfia upeilla ja suurilla kentillä ja tulla sen jälkeen sisälle kahvittelemaan, syömään ja saunomaan. Tällä hetkellä ravintola toimii vain lounasravintolana, mutta kevään edetessä paikka on auki myös iltaisin.

Kaksi ensimmäistä työpäivää on sujunut todella hyvin!
Minut on otettu tosi hyvin vastaan ja avoimesti mukaan työporukkaan! Olen saanut apua ja ohjeistusta aina kun olen sitä kaivannut ja pyytänyt. Ravintolan tiloissa pyörii paljon mukavaa ja ammattitaitoista porukkaa, ja jokainen vuorotellen heittää hyviä vinkkejä ja opettaa uusia juttuja.

Tähän mennessä työtehtäviini on kuulunut aamuisin salin kuntoon laittamista lounastajia varten, eli pöytien kattamista ja ruokalinjaston valmistelua. Lounasajan alkaessa olen ottanut asiakkaita vastaan, rahastanut, kerännyt likaisia astioita tiskattavaksi, huolehtinut että kahvia ja kaikkia ruokia on koko ajan saatavilla ja tehnyt kaikkeni pitääkseni asiakkaat tyytyväisinä! Lounasajan loputtua olen siivonnut paikkoja, tiskannut viimeisiä astioita, valmistellut jo seuraavaa päivää ja kattanut iltatilaisuuksia varten pöytiä sekä ulos terassille että sisälle. Eli olen tehnyt juuri niitä asioita, joita harjoittelimme silloin, kun olimme tarjoilemassa Punaportilla! Mielestäni olen onnistunut kaikissa minulle annetuissa tehtävissä tosi hyvin.



Viikkotehtävä 1.

Kerro, miten sinut on perehdytetty työssäoppimispaikkaasi.
Minut on perehdytetty tosi hyvin! Minua oltiin heti ovella vastassa kun ensimmäisenä päivänä saavuin paikalle, ja siitä minut opastettiin henkilökunnan tiloihin vaihtamaan työvaatteet. Tämän jälkeen yksi työntekijöistä otti minut hoiviinsa ja näytti mistä löytyy mitäkin, kierrettiin yhdessä koko rakennus ulkoa ja sisältä, kerrottiin missä sijaitsee alkusammuttimet, ensiaputarvikkeet ja muut tärkeimmät asiat ja tavarat ja esittäydyin muulle henkilökunnalle. Sitten sain ohjeita erilaisten laitteiden käyttöön, miten pitää toimia poikkeustilanteissa tai jos sairastun tai myöhästyn. Tietoa tuli yhden päivän aikana todella paljon joka suunnasta, joten puolet unohtui heti ja puolet hetken päästä. Mutta kysymällä selviää kaikki, pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Selvitä, mitä asiakaslähtöisyys tarkoittaa työssäoppimispaikassasi.
Olen saanut harjoittelupaikastani sellaisen ensivaikutelman, että kaikki tehdään niin kuin asiakas haluaa ja toista vaihtoehtoa ei ole, ja se todellakin pitää paikkansa. Jo perehdytyksessä minulle sanottiin, että jos asiakas kävelee vastaan, menen vaikka läpi seinän väistääkseni, mutta asiakkaan ei ikinä tarvitse väistää työntekijää. Tänään sain itse nähdä palan siitä kuinka kaikki todellakin tehdään juuri eikä melkein niin kuin asiakas toivoo. Olin kassalla kun ravintolaan tuli asiakas, jonka ruokavalioon ei sopinut mikään tarjolla ollut ruoka. Kävin kysymässä kokilta että voidaanko järjestää jotakin, ja vain kymmenisen minuuttia myöhemmin kyseinen asiakas sai keittiöstä juuri hänen ruokavaliolleen sopivan annoksen! Tässä paikassa asiakkaan sana on laki.